Tervetuloa
KESÄÄ KOHTI
Kevätlukukausi alkaa olla paketissa. Tällä kaudella sählääjiä on ollut ilahduttavan runsaasti ja pelivuoroja on saatu pyörimään peräti viisi tuntia viikossa. Hienoa! Urheiluseuran tulisi tarjota mahdollisimman monipuolista lajitarjontaa ja huomioida ihan kaikki ikäluokat. Valitettavasti tähän tavoitteeseen emme ole päässeet.
Seura kärsii hieman veren vähyydestä. Siitä kertoo myös se, että toiveista huolimatta, emme saaneet seuralle uutta puheenjohtajaa, eikä edes kaikkia hallituspaikkoja täyteen. Haastankin nyt teidät kaikki mukaan tähän mukavaan touhuun liikunnan parissa. Seurassamme on kuitenkin reilusti yli sata jäsenmaksun maksanutta jäsentä.
MLL:n Suomenlinnan osasto on saanut pyörimään pienten lasten liikuntakerhon, mikä on erittäin ilahduttavaa, mutta samalla vähän haikeaa. Koen että tämä, jos mikä, olisi sitä urheiluseuran ydintoimintaa. Rahkeet vaan eivät riittäneet. Hienoa, että joku tarttui toimeen.
Tästä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, helatorstaina on tarkoitus jälleen liikkua koko perheen voimin. Ehkä tätä voidaan jo kutsua "perinteiseksi" koko perheen urheilukilpailuksi. Pysykää kuulolla ja muistakaa liikkua. Helatorstaina heitetään, hypätään ja juostaan.
Suokissa 26.4.2012
Sari Mäkinen
Puhis
