|
29.1.1927 pidettiin perustamiskokous, jossa urheiluseura nimettiin ja seuralle luotiin säännöt sekä organisaatio. Viisi vuotta perustamiskokouksen jälkeen 1932 seura rekisteröitiin ja nimeksi vakiintui Suomenlinnan Urheilijat ry.
Pitkä aikajana itsenäisen Suomen historiassa on vedetty vuoteen 2007 saakka. Matkaan on mahtunut monenmoista, joista voisi jälkipolville mielellään tarinoida, kuten myös sellaista, jota ei nykyinen hallitus mielellään muistelisi. Totuus on se, että seuran toiminta on ollut hyvin aktiivista ja sen vastapainona hyvinkin lamaantunutta. Edellä mainitut molemmat ääripäät ovat luonnollisesti suhteellisia, mutta selvää historian kulussa nykypäivän toiminnan kannalta on ollut aktiivisuuden kulminoituminen tiukasti aikaansa. Kun voimistelu ja luistelu olivat alkuaikojen toiminnan kulmakivinä, vuonna 2007 vastaavina ovat esim. judo ja salibandy. Ja taas "mustina vuosina" ei kauniisti ilmaistuna kysyntä ja tarjonta kohdanneet toisiaan. Tunnustettua on tänään tosiasiat: toiminta ei synny itsestään vs. se ei kasva eikä kehity ilman aktiivisia puuhamiehiä, -naisia.
Vuosien saatossa toimintaan on aktiivisesti osallistunut useita henkilöitä. Puutteellisen historian kirjoituksen johdosta ei valitettavasti ole tiedossa esim. siitä, ketkä toimivat alkuvuosien alullepanevina aktivisteina, mitä ja missä todellisuudessa harjoiteltiin sekä kilpailtiin ym...?
Varsinkin historian alkuvuosien arkistot ovat kadoksissa (uskon, ettei kuitenkaan kokonaan!), ja niistä ajoista kun ei ole enää juuri aikalaisiakaan kertoilemassa (???). Tiedetään, että toiminta on ollut aktiivista -tai sitten ei- ja se on muuttanut vuosien kuluessa muotojaan, kuten toistamiseen todetaan. Tiedetään, että erilaisia kilpailuja, useissa erilaisissa liikuntamuodoissa, on järjestetty saaressamme ja seuraamme on edustettu ympäri maata monenkirjavissa kilpailuissa. Ulkomaita myöten, myös menestyksekkäästi... Vastaavasti, erilaisia ohjattuja ja valmennettuja harjoitteita on järjestetty useiden aktiivien toimesta. Muulla toiminalla mm. tanssiaisilla, talkoilla ym. on virkistetty jäseniä ja laajennettu urheiluseuran julkisuuskuvaa sekä kannatusta.
Paitsi, että olisi vain mielenkiintoista selvittää seuramme ajanjakson alusta nykypäivään ulottuva liikunnallinen ja hallinnollinen historia, olisi mainittu teko seuraseniorin identtiteetin kannalta jopa välttämätön. 80 -vuotiasta yleisesti ottaen pidetään jo vanhuksena ja hänellä tiedetään olevan viisautta, elämänkatsomusta, myös sitä arvostusta. Historian tuntemuksella sitä paitsi on tiedetty olevan ainakin vähäinen etulyöntiasema ennustamisessa. Tulevaisuuden etenkin.
Nykyisen hallituksen jäsenenä arvostan suuresti 80 -vuotiaan seuran historiaa, josta toiminnan jatkuvuus on konkreettisin esimerkki. Toivoisin, että näin juhlavuonna ja 81:enä toimintavuotena olisi mahdollisuus katsastaa ajassa taakse päin ja kerätä tietoa seuran toiminnasta vuosikymmenien varsilta. Toivoisin, että henkilöt, joilla on tunnollaan tietämystä seuramme historiasta, astuisivat esiin ja tunnustaisivat kaiken mahdollisen meille nuoremmille; opiksemme. Toivon myös, että uusi hallitus sen kaiken painokelpoisen saisi kootuksi myös "kansiin". Sellainen olkoon syntymäpäiviä viettävän oma lahja itsensä eteen arvokasta työtä tehneille jäsenille, jotka ovat vuosien saatossa rakentaneet "suomenlinnalaista liikuntakulttuuria".
Juha Honka, v. 2007 hallituksen pj
|