|
HALLITUS SYYSISTUNTOKAUDELLE
Kesän jälkeen kokoustimme ensimmäisen palaverin 17.8.2006 Kumpukellarin neuvotteluhuoneessa. Paikalla: Laura Kairamo, Minna Lukarinen, Joni Pakarinen, Matti Kiviluoma, Seppo Lundgren, Yrjö Kinnari sekä allekirjoittanut. Toistaiseksi syksyn aktiivisin osallistujamäärä!
Käsiteltäviä pääasioita oli muutamia, kaikki hyvinkin tärkeitä.
!) Talousosiossa hallitus käsitteli kaupungin myöntämien rahallisten avustusten vaikutusta syyskauden toimintaamme. Seura sai kaupungilta sekä toiminta-avustusta että vuokra-avustusta, tosin molemmissa myönnetyt rahasummat jäivät alhaisemmiksi kuin haetut vastaavat.
Todettiin, että toimeen on tultava ja Maneesitoimintaa jatketaan entisessä mittakaavassa. Toimintamaksut Maneesivuoroille on maksettava määräajassa, 15.9., mennessä, jotta voimme varmistua riittävästä maksavasta osallistujakunnasta ennen toiminnan alkamista. Toiminta Maneesissa alkaa 26.9.2006 ja syyskausi päättyy 22.12.2006.
Hallitus päätti toimintamaksuista seuraavaa: lapset ja nuoret <18-vuotiaat 50 euroa sekä aikuiset 80 euroa. Maneesivuorojen käyttäjäksi pääseminen edellyttää toimintamaksun suorittamista !
Hallitus käsitteli Lauran ehdotusta tiistai ja perjantai iltojen vuorojen kohdentamisista. Ehdotus hyväksyttiin ja se tulee näkyviin mm. Kuntomaneesi osion alle.
2) Jaokset ja toimintavastaavat hiovat vielä ohjelmiaansa, mutta lähtökohtaisesti jatketaan siitä, mihin keväällä jäätiin. Nuorisojaoksen pj. Seppo esitti huolenaiheen peli-iltavalvojen kadosta, jolla on vaikutusta koululla järjestättävien peli-iltojen jatkumolle. Jos halukkaita valvojia ei löydy nykyistä määrää enempää, vuorot harvenevat tai loppuvat kokonaan!
Maneesissa järjestettävään aikuisjumpaan on ohjaaksi ilmoittautunut Kirsi Roininen.
3) Urheilukilpailut perinteisen kolmiottelun muodossa järjestetään Paraatikentällä 10.9.2006. Aikuisille saappaanheittoa
4) Hallitus sai kuulla positiivisia uutisia jalkapallorintamalta; sekä aikuiset, että junnut ovat tahkonneet ryhdikkäästi matseja ja harjoitelleet uutterasti. Odottelemme toimintakertomuksia Laji-osioon.
5) Kokous päätettiin klo 20.35
Juha Honka
|