Tiedotearkisto
Materiaalisalkku
Jäsentietolomake
Palaute
Kuntomaneesi
 Hallituksen kok. 6/06

Hallitus kokoontui 17.1.2007 Kumpukellarin kokoustilassa. Paikalla hallituksen jäsenet: Juha Honka (pj), Minna Lukkarinen (siht.), Seppo Lundgren ja Matti Kiviluoma. Kokous alkoi klo 19.15.

Posti ja tiedotus

Hallituksen jäsen Yrjö Kinnari esitti sähköpostilla hallituksen jäsenille, että nettisivuillamme on mainostilaa, jota voisi markkinoida esim. yrityksille. Etusivulle voi esim. liittää mainoskuvan tai -kuvia, josta edelleen linkin yrityksen omille sivuille. Ehdotukseen suhtauduttiin positiivisesti, mutta todettiin, että hallituskauden päättyessä ei asiaa aleta työstämään. Asia jätettiin lepäämään.

Minna ilmoitti, että kaupungin avustushakemukset ovat saapuneet. Kaupungilta on haettava toiminta-avustushakemus tulee olla palautettuna 28.2.2007 klo 16 mennessä liikuntaviraston kansliaan. Avustus otetaan käsittelyyn seuraavassa kokouksessa (31.1.).

Matti ilmoitti, että Kuntomaneesin lasku syyskaudelta saapui ja se on maksettu.

Jäsenasiat

Seuran nettisivuille saapunut yksi uusi jäsenhakemus. Seuran sääntöjen mukaan uusi hakemus käsiteltiin kaavan mukaan ja sen päätteeksi toivotettiin uusi jäsen tervetulleeksi seuraamme! (Tietosuojan johdosta emme julkaise nimiä).

Toiminta

Judojaos aloittanut toimintansa ja harjoitukset torstaisin klo 18.15-19.45 ala-asteella. Harjoitukset vetää Erkki Jokikokko Vantaalta. Erkki on mustanvyönjudoka ja hänellä on oikeus myöntää kyvykkäille ja ahkerille harjoittelijoille värillisiä vöitä. Tällä hetkellä viisi aktiivista junnua ja lisää kaivataan.

Nuorisojaos järjestää kevätkaudella vain discoja. Sepon mukaan viime kauden pohjalta jaos teki päätöksen, että keskiviikkoiset peli-illat lopetetaan kevätkaudeksi. Syyskaudeksi tilanne katsotaan uudelleen. Peli-illoista todettiin, että kävijämäärät vähenivät viime kaudella ja myös valvojien rekrytointi on ollut vaikeaa. Valvojia ei kevätkaudeksi ilmoittautunut tarpeeksi.

Minna kertoi, että seikkailujumppa on alkanut tiistaisin ala-asteella (klo 17.15-). Minna kertoi, että jumppaajat on jaettu kahteen ikätasoon. Yhteensä lapsia noin parisenkymmentä.

Kuntomaneesissa jatketaan toimintaa edellisen kauden malliin. Käytössämme oavt ti ja pe illat klo 17-21. Pelailu mahdollisuuksia tarjotaa lapsille, nuorille ja aikuisille. Hallituksen jäsen Laura Kairamo oli estynyt tulemaan kokoukseen, mutta hän viestitti, että tiistaina toimii myös naisille suunnattu pelivuoro (klo 18.15-19.30). Lauran mukaan ryhmä vasta muotoutuu, mutta innokkaita on jo ilmaantunut.

Hallitus keskusteli jälleen myös seuran vuorojen määrästä Kuntomaneesissa. Päätettiin, että kevätkausi mennään kuten ennenkin ja sen jälkeen on aika taas laskea roposet ja käyttäjät. Kyseisen toiminnan alkuvaiheesta johtuen tulee edetä kausi kerrallaan -syklillä.

Vuosikokous

Päätettiin pidettäväksi 14.2.2007 klo 19. Alustavasti paikkana Upseerikerho, jonka mahdollisuuden allekirjoittaja selvittää. Toissijaisesti Kumpukellari. Ennen vuosikokousta pidetään valmisteleva hallituksen kokous 31.1. Toimintavastaavat laativat toimintakeromukset ja -suunnitelmat tarkastettaviksi.

Rupattelun ja kahvittelujen jälkeen kokous päätettiin klo 20.45.

pj

 
 © 2008 Suomenlinnan Urheilijat ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu